Archive for November, 2009

Kokemuksia yhteistyön hyvistä käytänteistä

Monday, November 16th, 2009

Museoliitto järjesti Turussa 10.-11.11.2009 Museolehtoripäivät, joille osallistui noin 70 museoiden yleisötyöstä, kouluyhteistyöstä ja pedagogiikasta vastaavaa museolehtoria, tutkijaa ja amanuenssia sekä muita museoalan toimijoita. Päivien ohjelma sisälsi esitelmiä mm. oppimiseen ja museopedagogiikkaan liittyvistä tutkimuksista, paikallisista sovelluksista ja tutkimusyhteistyöstä sekä erityispedagogiikasta, erityisryhmien kohtaamisesta ja museokäyntien valmistelusta. Päivien aikana tutustuttiin myös Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon museopedagogiseen toimintaan. Historian elävöittämisestä saimme myös omakohtaisia kokemuksia Turun linnan opastetulla kierroksella.

Oppimisen Sillat -hankkeen esittelyn yhteydessä pyysin koulutuksen osallistujia jakamaan kokemuksiaan yhteistyön/toiminnan hyvistä käytännöistä ja tuloksista myös tänne Oppimisen Sillat -hankkeen blogiin. Yhteistyön tekemisestä oli monilla museoilla jo mielenkiintoista kerrottavaa ja omakohtaista kokemusta, joten uskoisin, että tästä avautuu kiinnostava keskustelu. Kuka ehtii kirjoittamaan kokemuksistaan ensimmäisenä?

Kiinnostavista ja onnistuneista museolehtoripäivistä järjestäjiä ja osallistujia kiittäen, Varpu Tissari