Kokemuksia yhteistyön hyvistä käytänteistä
Museoliitto järjesti Turussa 10.-11.11.2009 Museolehtoripäivät, joille osallistui noin 70 museoiden yleisötyöstä, kouluyhteistyöstä ja pedagogiikasta vastaavaa museolehtoria, tutkijaa ja amanuenssia sekä muita museoalan toimijoita. Päivien ohjelma sisälsi esitelmiä mm. oppimiseen ja museopedagogiikkaan liittyvistä tutkimuksista, paikallisista sovelluksista ja tutkimusyhteistyöstä sekä erityispedagogiikasta, erityisryhmien kohtaamisesta ja museokäyntien valmistelusta. Päivien aikana tutustuttiin myös Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon museopedagogiseen toimintaan. Historian elävöittämisestä saimme myös omakohtaisia kokemuksia Turun linnan opastetulla kierroksella.
Oppimisen Sillat -hankkeen esittelyn yhteydessä pyysin koulutuksen osallistujia jakamaan kokemuksiaan yhteistyön/toiminnan hyvistä käytännöistä ja tuloksista myös tänne Oppimisen Sillat -hankkeen blogiin. Yhteistyön tekemisestä oli monilla museoilla jo mielenkiintoista kerrottavaa ja omakohtaista kokemusta, joten uskoisin, että tästä avautuu kiinnostava keskustelu. Kuka ehtii kirjoittamaan kokemuksistaan ensimmäisenä?
Kiinnostavista ja onnistuneista museolehtoripäivistä järjestäjiä ja osallistujia kiittäen, Varpu Tissari
Tags: hyvät käytänteet, museo, yhteistyö
January 13th, 2010 at 11:43 am
Verkostoituminen on yksi niitä nykyaikaisia työskentelymuotoja, jotka tuntuvat välillä kahmaisevan tyoajastamme liiankin suuren osan mutta parhaimmillaan tuottavat jotain paljon osatoteuttajiaan suurempaa. Tekniikan museossa yhteistyöverkkoja on viritelty muiden museoiden kanssa ja lisäksi erityisesti teknologiakasvatuksen saralla: teknologiakasvatus on OPS:n yhtenä aihekokonaisuutena niitä teemoja, jotka ovat jäsentyneet vähitellen ja jossa toimijoiden ja kehittäjien verkosto on ollut hajanainen - erilaiset innokkaat toimijat ovat tuottaneet tahollaan pedagogisia malleja, materiaaleja ja koulutusohjelmia, jotka ovat menneet välillä päällekkäin. Kun yhteistyöverkostot on saatu toimimaan, on opittu myös hyödyntämään muiden asiantuntemusta. Esimerkiksi Tekniikan museon ohjelmissa on hyödynnetty Teknokas-oppimiskeskuksen kehittämiä materiaaleja ja Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen teknologialeiriläiset ovat viettäneet päivän Tekniikan museossa ohjatun toiminnan parissa. Museolle yhteistyö on tärkeää, sillä olemme päässeet riittävän ajoissa mukaan määrittelemään, millainen Tekniikan museon rooli voisi teknologiakasvatuksessa olla: Millä tavoin museovierailu täydentäisi teknologiaopetusta koulussa?
Yhteistyö tuottaa yleensä säästöjä: Tekniikan museon, Tekniikan Akateemisten ja Kerhokeskuksen yhdessä tuottama oppimateriaali hyodyntää kaikkia toimijoita mutta säästää sekä taloudellisia että henkilöresursseja - sitä paitasi yhdessä tekeminen osaavien ja innostavien ihmisten kanssa on hauskaa!
Pedagogisia ohjelmia suunniteltaessa yhteistyö opettajien kanssa on tietenkin tärkeää. Erästä yläkoululle suunnattua oppimiskokonaisuutta testatessamme pilottiin osallistui Alppilan Omaura-luokan ohjaajat, jotka kiinnostuivat toiminnastamme ja lähtivät yhdessä kanssamme pohtimaan, millaisen ohjelman avulla myös koulupudokkaat saataisiin innostumaan museovierailusta. Opettajien asiantuntemus oli kullanarvoista! Heidän vinkkinsä, arvionsa ja kommenttinsa lisäsivät museopedagogien pedagogista asiantuntemusta - ja yhteistyö tässäkin tapauksessa poiki uusia yhteistyömuotoja. Tämä yhteistyö on nostanut myös kävijämääriä, sillä tätä kautta olemme onnistuneet houkuttelemaan museoon myös uusia kävijäryhmiä.
Vaikka jotkut yhteistyöviritykset ovatkin jääneet vain suunnittelun asteelle, toimivat verkostot tuottavat yhä uusia yhteistyömuotoja ja projekteja - uusien ja innovatiivisten avausten avulla olemme avanneet uusia ikkunoita ulkomaailmaan ja ehkäpä houkuttelemme museoon lopulta myös niitä kävijöitä, joiden mielestä Tekniikan museo kuulostaa tylsältä ja pölyiseltä paikalta. Ainakin Omaura-oppilaiden asenteet museoon muuttuivat arviointitulosten mukaan selvästi opettajien kanssa yhteistyössä suunnitellun museovierailun aikana.